Hyvät työkaverit
Ompelija Hgop Rahlan-Isopahkala
Olen Hgop Rahlan-Isopahkala ja aloitin työskentelyn Sievillä joulukuussa 2020. Hain paikkaa tuttavan suosituksesta. Olen viihtynyt Sievillä hyvin ja minut on otettu vastaan lämpimästi. Täältä löytyy sekä mukavia työkavereita että esimiehiä. Työmatkakin on niin lyhyt, että se taittuu pyöräillen.
Työskentelen ompelijana Oulaisten tehtaalla. Olen suorittanut vaatetusalan perustutkinnon Raahessa, eli tämä on minulle sopivan luonteva työ. Mielestäni parasta työssä on säännölliset työajat ja mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn. Saan tehdä töissä sitä mitä harrastan kotonakin. Ompelen usein vaatteita lapsilleni ja joskus muillekin.
Haastavinta työssä on työnkierto. Työpisteet ja työnkuva muuttuu, koska ompelukohteet ja käytössä olevat koneet vaihtelevat. Tähän kyllä tottuu ajan kanssa ja osaamista karttuu laajemmin. Sievi on tarjonnut minulle kivan työn, jossa voin kehittyä ja työni tulokset näkyvät.
Suomessa parasta on se, että täällä on turvallista asua ja kasvattaa lapsia. Täällä on myös loistava terveydenhuolto.
Vapaa-ajalla vietän aikaa perheeni kanssa ja teen käsitöitä, eli ompelen tai teen makrameita
Jalkinetyöntekijä Emma Myntti
Emma Myntti on työskennellyt Sievin Jalkineella useamman vuoden ajan. Emma aloitti ompelimon puolella, mutta siirtyi myöhemmin saapaspuolelle.
- Työnkuvaani kuuluvat tällä hetkellä PU-saappaiden eli polyuretaanisaappaiden vuorien ja lumilukkojen ompelu sekä pohjien purseen eli ylimääräisen osan leikkaaminen pois. Lisäksi leimaan saappaita sekä valmistan eräkortteja, joissa näkyvät saappaiden kaikki tiedot, kertoo työessuun ja vaaleanpunaisiin vastamelukuulokkeisiin sonnustautunut Emma.
Kuulokkeet ovat isossa tehdassalissa työskentelevälle välttämättömyys. Emma kuuntelee niistä työpäivän aikana musiikkia tai äänikirjoja. Emman suosikkeja ovat Kristina Ohlssonin teokset. Viimeisimmäksi kuuntelussa oli Mion blues -teos.
Aiemmin kaupan alalla työskennellyt Emma haki Sievin Jalkineelle töihin, koska oli kuullut yrityksestä hyvää ja toivoi säännöllistä päivätyötä pienten lastensa takia.
- Olen aina tehnyt käsitöitä ja ompelen lapsilleni vaatteet itse, joten ompelutyö tuntui luontevalta. Tuntuu myös tärkeältä olla mukana tekemässä kotimaisia, laadukkaita tuotteita, toteaa Emma.
Emma nauttii, kun saa tehdä töitä käsillään. Myös vaihtelevat työtehtävät ovat hänen mieleen. Aamulla ei voi tietää, mitä työtehtäviä päivän aikana tulee eteen.
- Vuorottelen toisen työntekijän kanssa saapaspuolen hommia, ettei kumpikaan tee pitkää pätkää samaa työtä. Jos tarvitsen apua, aina löytyy joku, jolta voin kysyä neuvoa. Töihin on aina kiva tulla, koska täällä on niin mukavaa työporukkaa ja hyvä henki tehdä töitä, kiittelee Emma.
Tuotekehityksen testaaja Päivi Latomaa
Sievin tuotekehityksen testaaja Päivi Latomaa on päässyt kehittämään osaamistaan Sievillä useammassa eri roolissa jo yli vuosikymmenen ajan.
"Aloitin työt Sievillä joulukuussa 2010 neulomossa, jossa tutuksi tulivat lähes kaikki kenkämallit ja koneet. Toimin myös silloin tällöin alihankintakomponenttien laadun tarkastajana. Nyt olen hieman yli vuoden työskennellyt tuotekehityksen laboratoriossa testaajana", Päivi kertoo.
Päivin työhön kuuluu materiaalien sekä jalkineiden standardien mukainen testaus, laadun varmistus sekä tulosten kirjaaminen ja raportoiminen. Näin varmistetaan Sievin jalkineiden korkea laatu.
"Sievi on tarjonnut minulle mahdollisuuden kehittää osaamistani ja oppia lisää jalkineiden vaatimuksista, valmistuksesta ja materiaaleista."
Suunnittelija Desirée Fagerstöm
Desirée Fagerstöm työskentelee Sievin Jalkineen suunnittelijana. Desirée on työskennellyt ja asunut Sievissä jo monta vuotta.
- ”Olen tosi tyytyväinen työhöni täällä Sievissä, koska näen täällä konkreettisesti kenkien matkan suunnittelupöydältä valmiiksi kengiksi. Kun suunnittelen kengät koneellani, voin myöhemmin mennä alas tehtaalle ja nähdä, millaiset niistä tulee. Sievi on myös mukava paikka asua. Ihmiset ovat ystävällisiä ja kyselevät aina, mitä minulle tai kissalleni kuuluu.”
- ”Hyvänä päivänä piirrän kolmet kengät päivässä. Kun tiedän tarkalleen, mitä haluan, piirrän koneella, mutta luovempaa suunnittelua teen paperilla ja kynällä.”
Desirée on suunnitellut Aamu-saappaat ja ollut yhteistyössä suunnittelemassa muun muassa Viper-turvakenkiä, joissa on tuotu esille Sievin brändiä. ”Viper on sporttinen ja kevyempi versio turvakengästä, mutta kuitenkin kestävä ja turvallinen.”
Suomeen Desirée päätyi alun perin Erasmus-vaihdon kautta. Hän opiskeli kenkäsuunnittelua Ruotsissa Kalmarin Linnéuniversitetetissa, lähti vaihto-opiskelijaksi Hämeen ammattikorkeakouluun ja tapasi siellä nykyisen miehensä. Tie Sievin Jalkineelle kulki avoimen hakemuksen kautta. Tehtaalla työkielenä on suomi, joten ruotsinkielinen Desirée opetteli puhumaan suomea.
”Ensimmäiset puoli vuotta yritin pärjätä sanakirjan avulla, mutta niin kuin täällä Suomessa sanotaan – Siperia opettaa”, naurahtaa Desirée, joka pärjää maailmalla myös englanniksi, ranskaksi ja italiaksi. Suunnittelijan työhön kuuluu myös paljon messuja, joilta haetaan tietoa ja inspiraatiota omaan työhön.
Ompelija Jawad Rezaei
Alun perin Afganistanista Suomeen muuttanut Jawad Rezaei on Sievin tuoreimpia tulokkaita, sillä hän on työskennellyt Sievillä vasta parisen kuukautta. Suomessa hänen mielestään parasta ovat suomalaiset, hyvät ihmiset.
”Olen Jawad ja työskentelen ompelijana Oulaisten tehtaalla. Muutin työn saatuani Kalajoelta tänne Oulaisiin. Työmatkani on lyhyt ja taittuu pyörällä puolessa tunnissa.
Olen viihtynyt Sievillä hyvin. Ensimmäisten viikkojen aikana on saanut oppia paljon uutta ompeluun liittyvistä tehtävistä. Moni asia vaatii vielä harjoittelua, mutta kaikki tehtävät tuntuvat mielekkäiltä. Alkuperäiseltä koulutukseltani olen puuseppä, eli käsillä tekeminen oli minulle tuttua jo entuudestaan. Täällä Sievillä olen syventänyt kädentaitojani."
Tuotetestaaja Merja Pudas
Haluamme nyt esitellä teille Sievin Jalkineen tuotetestauksen Merja Pudaksen, joka on työskennellyt Sievillä jo vuodesta 2013. Merja aloitti työt aluksi tuotannon puolella, josta siirtyi vuonna 2015 tuotetestaajaksi. ”Tuotetestauslaboratoriossa normaali työpäivä on aika joustava käsite. Päivääni kuuluu muun muassa materiaalitestausta ja laadunvalvontaa, eli paljon erilaisia testejä tuotannon eri vaiheista.
Kaikki uudet materiaalit, kuten pinta-, vuori- ja pohjamateriaalit sekä suojakomponentit testataan huolellisesti ennen kuin ne hyväksytään valmistusmateriaaleiksi. Tämän lisäksi valittuja materiaaleja testataan myös tuotannon aikana, jotta voidaan varmistua tasaisesta laadusta. Päivittäin ja viikoittain tehtävät testit rytmittävät työtä, mutta muuten jokainen päivä voi tuoda mukanaan yllättäviäkin käänteitä”, Merja kertoo.
Tuotteita testataan sekä Sievin laboratoriossa että todellisissa olosuhteissa, mikä tuo omaa vaihteluaan työpäiviin. Laboratorion loistevalot vaihtuvat välillä purevaan pakkaseen, kun akkulämmitteisten kenkien sisälämpötilaa mitataan ulkona lumihangessa. Tuotetestauksessa myös korjaamon työkaverit pääsevät luvan kanssa ”rälläköimään” kipinäsuihkuja ja sulattamaan metallia testikenkien päälle.
”Tuotetestaajan tehtävään ei ole suoraa koulutusta. Sain perehdytyksen tehtäviin Englannista. Hyvänä pohjana toimivat myös tietojenkäsittelyn perustutkinto ja tuotannon työstä saatu kokemus kengän valmistuksesta. Vahva englannin kielen taito on tässä työssä hyvin tarpeellinen, koska lähes kaikki turvajalkinealaan liittyvät standardit ovat englanniksi. Viime vuonna aloitin myös insinööriopinnot saadakseni lisää tukea omalle osaamiselleni.”
Merja kertoo, että yksi parhaista puolista hänen työssään on työn itsenäinen luonne. Vaikka Merja onkin osa isompaa tuotekehitystiimiä, hän työskentelee pääosin yksin laboratoriossa. Siellä Merja uppoutuu rauhassa tutkimuksiin ja testeihin hyvän musiikin siivittämänä. ”Tulevaisuuteni Sievillä näyttää mielenkiintoiselta, ja toivoisin että opiskelujen myötä saisin lisää mahdollisuuksia toimia tuotekehityksen ja laadunhallinnan parissa. Sievi on kasvava ja kehittyvä työpaikka, joka tarjoaa varmasti myös tulevaisuudessa kiinnostavia haasteita ja tehtäviä.”
Mitä Merja arvostaa työssään? ”Suomalaisen työn ja osaamisen arvostaminen on minulle tärkeä asia. Tukemalla suomalaista työtä ja ostamalla Suomessa valmistettuja tuotteita saamme lisää työtä Suomeen, ja sitä kautta lisäämme suomalaisten hyvinvointia. Myös ympäristöasiat sekä eettiset näkökohdat on suomalaisten tuotteiden valmistuksessa otettu hyvin huomioon, ja näiden tukeminen kulutusvalinnoillani on minulle tärkeää.”