21.09.2022

Sievin Jalkineen toimitusjohtaja Juha Jokinen on valittu vuoden yritysjohtajaksi

Suomen Liikemies-Yhdistyksen, Kauppalehden ja Aalto-yliopiston edustajista koostuva raati kiittää Juha Jokista rohkeista investoinneista, kotimaisen työn arvostuksesta ja kenkävalmistuksen jatkuvasta kehittämisestä. Vuoden yritysjohtaja on valittu vuodesta 1980 alkaen.

Keväällä 2020 aloitettu automaattivaraston ja tuotantotilojen n. 5000 m2:n laajennukset saadaan kokonaisuudessaan käyttöön vuoden 2023 alkupuoliskon aikana. Tämä 15 miljoonan euron investointi varmistaa ja parantaa entisestään Sievin toimitusvarmuutta sekä palvelee Sievin päämäärää kehittää innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja tuotteisiinsa. Valmistuessaan laajennus kasvattaa yrityksen jalkinevaraston kapasiteettia 100 000 jalkineparilla n. 260 000:een jalkinepariin, tuo uuden automaattisen lavavaraston n. 2000 lavapaikalle ja kasvattaa tuotantotilaa.

Sievissä ja Oulaisissa valmistuu yli 1,1 miljoonaa paria jalkineita vuodessa. Nämä modernit tuotantolaitokset palvelevat myös innovaatiotoimintaa, joka tarjoaa Sieville mahdollisuuden viedä läpi erilaisia kehityshankkeita ja siten viedä jalkineteollisuutta kohti kestävämpää, vastuullisempaa ja innovatiivista tulevaisuutta. Yksi vuoden 2022 merkittävimmistä innovaatiosaavutuksista oli mallisuojan saaminen Sievi TractionPro® -kitkapohjalle.

Sievi Finnsec 16

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle