SIEVIN JALKINE OY ON SAANUT RUOTSIN PUOLUSTUSVOIMILTA SUURTILAUKSEN

Sievin Jalkine Oy on voittanut Ruotsin puolustusvoimien tarjouskilpailun taistelijan jalkineista. Sopimus optioineen on 212.240 paria ja sen kokonaisarvo on n. 17 milj. euroa. Kaupan työllistävä vaikutus on n. 100 henkilötyövuotta.

Vuosi 2016 on muutoinkin alkanut Sievin Jalkine Oy:n kannalta suotuisissa merkeissä. Sievin Jalkine Oy:n myynti on kasvanut alkuvuoden aikana, tammi – toukokuussa, noin 20 % edelliseen vuoteen verrattuna. Myynnin kasvu jakautuu tasaisesti sekä kotimaan että viennin osalle. Toimitusjohtaja Juha
Jokisen mukaan yhtiö on rekrytoinut useita uusia työntekijöitä vuoden alkupuoliskolla ja rekrytointi jatkuu edelleen sekä Sievin että Oulaisten toimipisteisiin.

Sievin Jalkine Oy on Pohjois‐Euroopan suurin jalkinevalmistaja. Sievi‐konserni työllistää n. 460 henkilöä. Viennin osuus tuotannosta on noin 50 %. Sievi‐konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 85 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: Sievin Jalkine Oy, toimitusjohtaja Juha Jokinen puh. 0400‐669 207.

Siirry "Tiedotteet"-sivulle